Pohjoismaista laatukansanmusiikkia Porvoossa

Keskiviikko 11.11.2015  klo 19-21 (sis. väliajan)
Paikka: Porvoon Teatteri

Liput ovelta 10/6 €

Suo-trio on jälleen kiertämässä Skandinaviaa ystäviensä kanssa, ja tällä kertaa mukana ovat The Secret Carpet Club (SE, NO) sekä vanha tuttu duo Ulvsand&Hjetland (SE, DE). Luvassa kiehtovaa ja jalan alle ujuvaa, loistavaa soitantaa ja laulua!

 

SUT-kiertue

Kolme pohjoismaista nykykansanmusiikkiyhtyettä, suomalainen trio Suo, ruotsalais-norjalainen trio Secret Carpet Club sekä ruotsalais-tanskalainen duo Ulvsand&Hjetland tekevät tänä syksynä yhdeksän konsertin kiertueen Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa.

Yhtyeet pohjaavat vahvaan perinnetietoisuuteen, mutta tuovat vanhat sävelmät ja lyriikat tuoreesti nykypäivään. Ulvsand&Hjetland ovat herkkä ja taidokas duo, joka laajentaa perinteistä skandinaavista laulustoa liveluuppauksellaan. Secret Carpet Club puolestaan on taiturillinen trio, jolla pohjoismaiset kansanlaulut ja pelimannimusiikki yhdistyvät elegantisti. Suo on neljällä levyllään ujunut yhä syvemmälle kalevalaisiin juuriinsa ja tuonut vanhat säkeet oman, uuden musiikkinsa herättämänä päivänvaloon.

Kaksituntinen konsertti sisältää yhtyeiden omat esitykset ja lopuksi hienon yhteishuipennuksen. Kahdeksan hengen kokoonpanon soittimisto on monipuolinen:

Suo:
Roope Aarnio: 12-kielinen kitara, taustalaulu
Emilia Lajunen: 5-kielinen viulu, avainviulu, taustalaulu
Veera Voima: laulu, 10-kielinen kantele, huilut, lyömät

Ulvsand&Hjetland:
Jens Ulvsand SE: busuki, taustalaulu, liveluuppaus
Jullie Hjetland DE: laulu, liveluuppaus

Secret Carpet Club:
Emma Johansson SE: laulu, huilut
Carl Nyqvist SE: viulu, alttoviulu, taustalaulu
Vidar Skrede NO: kitara, viulu, taustalaulu