Koronaepidemian takia teatteri on suljettu toistaiseksi

Porvoon Teatterin tilanne on sama kuin kaikkien muidenkin yhdistysten ja teattereiden: toiminta keskeytettiin emmekä tiedä milloin sen voi taas aloittaa. Vielä tammi- ja helmikuussa Isänmaan parhaat-komedia ihastutti ja viihdytti ja Thomas Pryke aloitti helmikuussa uuden ohjauksensa, aiheena rakkaus. Sitten lehahti korona keskuuteemme eikä mikään ollut enää niin kuin ennen. Parin harjoituskerran jälkeen maan hallitus kielsi kokoontumiset ja Thomas jäi Uudenmaan ja Kymenlaakson rajan taakse. Nyt tuo raja on taas avattu, mutta muut rajoitukset jatkuvat. Muita mönkään menneitä asioita olivat mm. huhtikuuksi sovittu Ali Jahangirin vierailu ja Viikinkiseikkailut koululaisryhmille toukokuussa. Kaikki on peruttu. Ali on siirtänyt vierailunsa tapahtuvaksi 3.10.2020.

Teatterin hallitus virittelee asioiden hoitamista etänä

Sääntöjen mukaan teatteri pitää vuosikokouksensa huhtikuun loppuun mennessä, mutta koska kaikkien jäsenten on lakisääteisesti voitava osallistua vuosikokoukseen, sitä siirretään. Nyt yritämme pysytellä terveinä ja voimme vain odottaa mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Syksyksi teatterilla on monelaisia suunnitelmia. Niistä lisää myöhemmin.