Lastenseikkailut 2014 toukokuussa ryhmille. Heinä-elokuussa keskiviikkoisin ja torstaisin

 

Pikku Elinan retket Vanhssa Porvoossa ja Viikinkiseikkailut ovat suosittuja Porvoon Teatterin lasten liikkuvia draamoja.  Osallistujat saavat unohtumattomia ja hauskoja elämyksiä historiasta.

Pikku Elinan retkiä järjestetään kesällä  2014 keskiviikkoisin 2.7. – 6.8. 2014 välisenä aikana. Viikinkiseikkailuihin voi osallistua torstaisin 3.7.-7.8. välisenä aikana. Molemmat seikkailut alkavat klo 13.

Kouluikäisille lapsille tarkoiteut Viikinkiseikkailut alkavat Linnamäen paikoitusalueelta Suomenkyläntien varrelta.

Pikku Elinan retkille lähdetään Vanhalta Raatihuoneentorilta läheltä turisti-infopistettä Kappalaisentalon pihalta. Ne on tarkoitettu nuoremmille koululaisille ja esikouluikäisille.

Pääsyliput maksavat lapsilta 10 euroa ja aikuisilta 5 euroa. Perhelippu, 2 aik.+ 2 lasta 25 € Ennakkovarauksia ei tarvita, mutta lisätietoja retkistä saa numerosta 040-571 0680 arkisin klo 10-15.

Lisätietoja ja tilausryhmät: Porvoon Teatteri 040-571 0680

Toukokuusta lähtien järjestämme molempia lastenseukkailuita myös tilauksesta muun muassa kouluaisryhmille. Niitäkin voi tiedustella numerosta 040-571 0680 klo 10-15 arkisin.

 

Viikinkiseikkailu Linnamäellä
Viikinkiseikkailu on roolileikki muinaissuomalaisten ja viikinkien aikaan 1000 jKr.
Porvoon Teatteri toteuttaa seikkailuretken pedagogisen draaman keinoin

Seikkailu on suunniteltu kouluikäisille, mutta myös esikoululaisryhmille se on soveltunut hyvin.

Oppaat soveltavat sisältöä osallistujien iän mukaan.

Toivomme, että myös aikuiset, opettajat ja huoltajat osallistuvat roolileikkiin pukeutumalla rooliasuun. Jokaiselle osallistujalle jaetaan rooliasut, jotka on helppo pukea ulkovaatteiden päälle.

Linnamäen poluilla ja rinteillä tarvitaan normaalit ulkoilukengät.

Lähtöpaikka on Porvoon Linnamäen paikoitusalueen yläosa, Suomenkyläntien varrella, Linnamäelle vievän puusillan vieressä.

Kesto on arviolta 1 tunti 10 min, mutta esimerkiksi vilkkaasti osallistuvan ison ryhmän kanssa aika saattaa venähtää.

Viikinkiseikkailun sisällöstä:

Oppaina Viikinkiseikkailussa ovat muinaissuomalainen Rauni ja viikinki Hagar, joiden joukossa seikkailijat saavat rooliasunsa ja roolinsa.

Porvoon Linnanmäen tuhatvuotinen, salaperäinen historia kätkeytyy sen merkittävään sijaintiin Porvoonjoen suulla. Viikinkiaikana 800-1100 jKr. pelättyjen viikinkien kauppareitti kulki Pohjanmereltä Suomenlahtea pitkin Novgorodiin. Viikinkien ryöstöretket uhkasivat hämäläisten ja karjalaisten harjoittamaa turkiskauppaa. Linnanmäen muinaislinnan suojissa he puolustivat perheitään.

Historiallinen seikkailu tutustuttaa roolileikin keinoin 1000-luvulla eläneiden suomalaisten ja viikinkien elämäntapoihin, elinkeinoihin ja uskomuksiin. Ihmisten oli tunnettava elinympäristönsä, saaliseläimensä ja niiden käyttäytyminen. Vaaran merkit huomatessaan perheet kokoontuivat yhteen mahtavalle Linnanmäelle, josta voitiin nähdä viikinkien aikeet.

Viikinkiseikkailuita  järjestetään tilattaessa ryhmille myös muina aikoina suomeksi tai ruotsiksi.

 

Pikku Elinan retken sisällöstä:
Retken aikana koetaan unohtumattomia elämyksiä 1800-luvun Porvoossa, kohdataan kaidan kujan kummitus, tavataan keisari Aleksanteri I ja ihana Ulla Möllensvärd, ja koetaan muita hauskoja, romanttisia ja jännittäviä historiallisia hetkiä.

Noin tunnin kestävä retki alkaa Raatihuoneentorilta ja päättyy runoilija J.L.Runebergin ja hänen Fredrika-rouvansa tarjoamiin mehuun ja pipareihin Raatihuoneentorin varrella Kappalaisentalon pihalla.

Tiedustelut:
Ennakkovarauksia ei tarvita
Porvoon Teatteri 040-571 0680 arkisin klo 10-16
Hinnat: 10 € lapsi/5 € aikuinen, perheliput 25 € 2 aikuista ja 2 lasta.

Pikku Elinan retkiä järjestetään tilattaessa ryhmille myös muina aikoina suomeksi tai ruotsiksi.

Ryhmätilaukset: Porvoon Teatteri 040-571 0680 arkisin klo 10-16