Elvis Presleyn Aloha-konsertti – 50th Anniversary Elvis Aloha From Hawaii show

Roni Leppä ja TCE yhtye esittävät Aloha-tribuutin 21.1.2023 klo 18 Porvoon Teatterissa, os. Vänrikinkatu 4

50 vuotta Elvis Presleyn Aloha tv-satelliittikonsertista

Elvis Presley esiintyi yhtyeensä TCB (Taking care of Elvis) kanssa tammikuussa vuonna 1973 Havaijilla liveyleisölle ja tv:n satellittilähetyksen välityksellä valtaisalle joukolle katsojia ja kuulijoita eri puolilla maailmaa.

Aloha from Hawaii oli sukupolvikokemus, joka tallennettiin kaikilla mahdollisilla tavoilla.
Elviksen Aloha -konsertti oli monessa asiassa aikaansa edellä ja show vailla vertaa. Kun Suomen Elvis-kerho KEA:n presidentti Tomi Raussi kysyi muusikko Roni Lepältä kiinnostusta Aloha-tribuuttiin, Roni oli heti valmis.

 


 

Roni Leppä on maassamme parhaiten varsinkin Elviksen 70-luvun musiikin tulkintaan perehtynyt artisti. Ronin TCE-yhtye harjoittelee Porvoossa, jossa lähes kaikki bändin jäsenet asuvat. Roni itse on Iitin Kausalasta lähtöisin oleva monipuolinen musiikintekijä ja esiintyjä, joka tuli suurelle yleisölle tutuksi tv:n The Voice of Finland tv-laulukilpailusta vuonna 2014. Roni Leppä on maassamme parhaiten varsinkin Elviksen 70-luvun musiikin tulkintaan perehtynyt artisti.

Aikamatkaa Havaijin Honolulun Aloha-show:n säveliin ja fiiliksin tehdään nyt monissa maissa tribuuttina, eli kunnianosoituksena Elvis Presleylle. Suomessa Aloha toteutetaan tammikuussa siitäkin huolimatta ja juuri sen takia, että elämme silloin taas talven keskellä.

Esiintyjistä valtaosa on porvoolaisia, itse Elvis, Roni Leppä tulee Kouvolasta, pianisti Tero Vuotisjärvi Tuusulasta ja yksi taustalaulajista Jari Sahla Vantaalta.

TCE-yhtyeen kokoonpano on: Ron Leppä laulu ja kitara, Henri Lohilahti basso, Tero Vuotisjärvi piano/keyboard ja Seppo Leppä kitara. Taustalaulajat ovat Mia Karlqvist, Eija Leppä, Iida Partanen ja Jari Sahla.

Lippuvaraukset 040 7171 310 ja elvisronileppa@gmail.com. Liput 20 €.