Pikkujouluvarieté

Pikkujouluvarieté Glamour amour

Kimallusta, kauneutta, komiikkaa ja leikkisyyttä

GLAMOUR AMOUR

Kiireisen ja stressaavan joulunalusajan vastapainoksi ihmismieli tarvitsee virkistystä. Yksi tärkeistä piristyskeinoista on Porvoossa jo perinteeksi muodostunut Pikkujouluvarietee, mikä on vuosi vuodelta kasvattanut katsojakuntaansa. Oopperalaulaja Marko Putkosella on varietee verissä, sillä hän on varieteen tekijä jo kolmannessa polvessa: isoäiti oli näyttelijä, laulaja ja tanssija Viipurin teatterissa, tädit Kansallisbaletin lisäksi Punaisen Myllyn esiintyjiä.

Marko Putkosen varieteet käynnistyivät vuosia sitten nimenomaan Vantaalla. Vantaan ainoan ammattiteatterin nimi oli silloin Teatteri Kehä III. Tänä päivänä se on Teatteri Vantaa, jonka taiteellisena johtajana toimii näyttelijä Anne Nielsen. Tänä vuonna porvoolaisilla on mahdollisuus tutustua tähän vantaalaiseen tähtinäyttelijään, sillä hän esiintyy itsekin pikkujouluvarieteessa. Anne Nielsen ei jätä ketään kylmäksi näytellessään Teatteri Vantaan versiossa Gabriel, tule takaisin eikä myöskään laulaessaan chansonien herkkiä säveliä lauluilloissaan.

Muutamat porvoolaiset esiintyjät ovat vierailleet aiempina vuosina Teatteri Vantaan produktioissa, joissa Marko Putkonen on toiminut käsikirjoittajana tai ohjaajana. Tänä vuonna vantaalainen yleisö saa kuitenkin laajemman kattauksen porvoolaista osaamista, sillä tämän vuoden pikkujouluvarieteessa Glamour Amour esiintyy laajasti Porvoon Teatterin kärkikaartia. Koreografiat ovat Mia Koposen, maskeeraus Sanna Saarnion, puvut Anne Ratian ja valosuunnittelu Harri Ahvenaisen. Näyttelijöinä, laulajina ja tanssijoina ovat mm. Suvi Turunen, Miss Sandy Jungle, Eeva Puromies, Anne Virta, Johanna Saarikallio, Ina Hippi, Sirja Pohjanheimo, Eija Sillfors, Petra Kallio-Blomqvist, Jaakko Huotari, Lasse Rantanen ja Janne Alastalo. Musiikin johto on Viljami Mehdon käsissä. Esityksessä näyttelevien muusikoiden ohella livebändiä vahvistaa rumpali Wille Granö.

Glamour Amour tehdään taidolla, kokemuksella ja suurella sydämellä. Ohjelma sisältää kohtauksia sekä Moulin Rougesta että Burlesquesta, mutta yllätyksellisesti mistä tahansa. Jotkut osiot koettelevat nauruhermoja, jotkut ravistelevat ihmisten rajoja. Kaikkeen ripsotellaan kiiltoa, glamouria ja amouria sekä roimia ripauksia seksiä pin up-tyttöineen, teas-tansseineen, monenkirjavaa miesjoukkoa mitenkään unohtamatta. On hunnipäälliköitä, intiaaneja, keski-aasialaisia uroita ja ties mitä kaapeista löytyykään kun niistä uskalletaan ulos.

Pikkujouluvarieté esitetään Porvoossa viisi kertaa ja Vantaalla esityksiä on neljä.

Esitykset Porvoon Teatterissa ke 20.11. klo 19, ke 27.11. klo 19, la 7.12. klo 19.,

ke 11.12. klo 19, la 14.12. klo 19

Liput 25/23 € www.piletti ja Porvoon Teatteri 040-571 0680 arkisin klo 10-15

Esitykset Vantaan Silkkisalissa

to 28.11. klo 19, pe 29.11, su 1.12. klo 16, ke 4.12. klo 19

Liput 25/23 € www.netticket ja Teatteri Vantaan toimisto 09 836 1919

Glamour amour Suvi ja henkivartijat

 

Glamour amour